Keväällä 2024 matka kohdistuu Euroopan tuoreeseen huippukohteeseen eli Kreikan Costa Navarinoon. Kentät, hotelli ja puitteet ovat kaikilta osin huippuluokkaa. Halutessasi voit matkustaa kevyesti ja jättää golfmailat kotiin, koska vuokramailat kohteessa ovat erinomaiset. Golfautot ja jokunen upea illallinenkin kuuluu myös pakettiin :)
Tutustu matkaan tarkemmin tästä. Mid Tourin SM-kilpailut pidettiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Tapiola Golfissa. Kauden 2023 rankingia hallinneelle Joonas Hinkkaselle voitto oli jo kauden kolmas ja SM-kilpailujen kasvatettu pistepotti nostatti voiton arvoa entisestään. Ero kokonaisrankingin kakkoseen Nikke Tyryyn on ennen kahta viimeistä osakilpailua jo melko tuntuva (yli 500 pistettä).
JTG kiittää sitoutumisesta ja onnittelee menestyksestä! Ei muuta kun ISOA lieroa koukkuun jatkossakin Joonas! Joonas Hinkkasen "super-viikko" toi jälleen voiton Mid Tourilla sekä seurajoukkueiden SM-kultaa!25/6/2023
Finnish Tourin ollessa pienellä SM-kisatauolla on Mid Tour kuitenkin jatkunut tiiviinä.
Joonaksen voitettua edellisen kisan Nordcenterissä sekä dominoidessaan rankingin kokonaistilannetta, lähti hän kotikentällään pelattavaan Mid Tourin osakilpailuun valtavana ennakkosuosikkina. Joonas kesti extrapaineet upeasti ja voitti lopulta kisan mukavalla yhteistuloksella -7. Parin päivän päästä Mid-Tourin kisasta alkoi jo seurajoukkueiden SM-kilpailut Kytäjällä. Espoon Ringside Golfia edustava Joonas pelasi jälleen upeasti ja oli auttamassa joukkueensa historialliseen Suomen mestaruuteen! Onnittelut Joonas jälleen menestyksestä! (Tästä alkaa tulla hyvä tapa... Keep up the good work!) |
|